torstai 28. joulukuuta 2017

And you will never be forgotten








Charlie-rakas tuli taas liian pitkästä aikaa käymään, oli ollut ikävä <3

torstai 30. marraskuuta 2017

This life is more than ordinary


Tässä viime postauksen jälkeistä elämää kuvina. Ensimmäisessä kuvassa komeilee walesinspringerspanieli Hertta, jota olin vahtimassa yhtenä harmaana päivänä. Minun olisi pitänyt käyttää kyseinen päivä tenttiin lukemiseen, mutta oli hauskempaa hengailla Hertan kanssa. Ja kai sain jotain luettuakin, tentti meni toivon mukaan läpi.


Sitten Polyteknikkojen orkesteri. Meillä oli kaksi keikkaa: toinen kuvassa olevassa Temppeliaukion kirkossa, ja toinen Kauniaisten Uudessa Paviljongissa. Sain toimia soittamisen lisäksi pakukuskina ja roudaajana, ja vakuutin muut taidoillani niin hyvin, että minut otettiin mukaan viralliseksi autonkuljettajaksi/roudaajaksi.


Kävin Kyöstin kanssa treeneissä, ja partiokaverini lainasi jalomielisesti ylläolevaa pakua, joka ei ulkomuodostaan huolimatta ole vuokrattuna (enää) mistään.


Käytiin Köpän kanssa myös mätsärissä, hän oli hieno pieni! <3 Makasi aivan rauhassa kehää odotellessa, ja nukkuikin jopa ison osan ajasta. Kehässä ei istunut kertaakaan, hampaiden näyttämistä jännitti kovin. Menemme Kyöstin kanssa taas ylihuomenna treeneihin, toivottavasti saan jonkun vieraan katsomaan Köpän hampaat :)


Kaksi viimeistä kuvaa ovat koulumme vahtimestarin luota. Hänellä on seitsemän (7) jackrusselinterrieriä, joten olen vakiovieras kyseisessä huushollissa: etenkin kun kaksi koirista on kymmenenviikkoisia vauvoja. Yksi sieltä olisi tulossa ehkä meillekin, äidin suostuttelut ja oman järjen äänen vaientamiset ovat vielä valitettavasti vaiheessa. 



lauantai 18. marraskuuta 2017

Having the time of your life

Ollaan viikonloppureissulla Tukholmassa siskoni kanssa, moikkaamassa veljeämme ja tämän tyttöystävää. Tultiin eilen ja huomenna kotiin, eli aika tiivis reissu. Lentäminen valikoitui nopeampana ja halvempana kulkuvälineeksi, emmekä kyllä kaivanneet ah-niin-ihanaa Ruotsin-laivan tunnelmaa lainkaan. Tänään moikkasimme serkkuamme, joka asuu myös täällä poikaystävänsä kanssa, ja kävimme yhdessä ABBA-museossa. Eilen söimme överihienossa sushi-ravintolassa, ja kävimme paikallisessa lasillisilla. Hieno reissu, vaikka (koska) niin koiraton ;)






keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Sun turha on luulla mun tahtovan kuulla jotain järkevää




Marraskuun valo

Ja taas venesatamasta kuvia, käytiin aamun "avanto"uinnilla äidin ja Nanan kanssa. Kävin eilen myös moikkaamassa aikaisemmassa postauksessa esiintynyttä russelilaumaa, mutta en tällä kertaa räpsinyt sieltä kuvia.








keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Edessä reitti tuntematon aukeaa

Olin tänään tallilla moikkaamassa Cina-tammaa kaverini Elinan kanssa. Oli mukava reissu, käveltiin maastossa tunnin verran, olin itse selässä puolet ajasta, ja Elina seuraavat puoli tuntia. Kävimme myös Ikeassa syömässä, koska en ollut koskaan syönyt siellä. Vakaumuksellisena kasvissyöjänä tilasin tietysti lihapullat ja ranskalaiset.





Kävin tänään myös Puistolassa tapaamassa koulumme vahtimestarin koiralaumaa. Hänellä on kahdeksan jackrusselia, joten laumasta puhuminen ei tunnu liioittelulta. Vahtimestarimme oli maininnut ohimennen, että heillä on kahdeksan koiraa, ja vielä, että kolme niistä on pentuja. Suorasukaisena ihmisenä kysyin tietysti heti, voiko pentuja tulla katsomaan. Tämä passasi, ja niinpä hyppäsimme kaverini Julian kanssa tuntemattoman auton kyytiin. Kuvat kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa.









... yksi voisi muuttaa meille kiitos...